Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
ompelimo 3


Kirjoittaja

Edelleen aloitteleva 27 -vuotias harrastaja nukkekotien maailmassa. Kalusteita teen itse sekä myös ostelen. Yritän pitäytyä 1:12 koossa. Nukkekodissa (vanha oli pahvinen, uusi ostettu 27.11.09) asustaa Saga Ilyena Sekametelisoppa, sekä kaksoissisar Elena ja tämän tytär Lubov. Sagalla on tällä hetkellä kolmikerroksisessa Kauppatalossa lelukauppa Lelunen ja Teehuone. Ylin kerros on toimistotilana. Suunnitelmissa (pitkäaikaisissa) myös Ison nukketalon valmistus.
Huuto.netissä on myynnissä nukkisjuttuja sekä muita askartelemiani juttuja. Käy katselemassa :)

25.11.2011 - 19:52

Ei uutta minirintamalla. Kirppiksiäkään ei ole tullut kierreltyä kun rahatilanne on ollut nolla.

Olen kuukauden ollut nyt työkkärin koulutuksessa, se on vienyt aikalailla aikaa ja iltaisin on ollut naatti.

Sen verran olen käsillätekemistä miettinyt, että ajattelin kaivaa jostain esiin simppelin villasukkaohjeen ja kokeilla kutoa sellaiset itse! Huh, mahtaneeko tulla mitään, viime sukista on aikaa.... ainakin 12 vuotta :D Mutta ajatus on muodostunut jonkinlaiseksi pakkomielteeksi, niin kokeiltava on. Veronpalautusrahat sukkalankoihin? :D

Muistutan vielä, että minulla on huuto.netissä paljon luettavaa, kaikenlaista löytyy, romantiikkaa, komediaa, fantasiaa, jännitystä... Ja nyt on hyvä aika ostaa joululahjaksi kirja, tai itselle luettavaa pyhien ajaksi! ;D
Käykäähän kurkkimassa täällä. :)

 

Ps. ARVONTA!

25.10.2011 - 17:22

Tulin juuri ulkoa kivasta syysilmasta, yksi kuvausreissu taas takana :) Se onkin ollut ainut luova harrastus mitä olen hetkeen harrastellut.

Ilmoittelin jo tuossa aikaisemmin, että osallistuin yhteen valokuvauskilpailuun, ja olisin kovin ylettömän iloinen :D jos saisin edes 100 ääntä ennen kisan loppua :D

Minun kuvaani voi äänestää osoitteessa http://www.nrj.fi/kilpailu/rajala-kuvakilpailu/?s=fb&id=4893
ja kuvaa saa äänestää joka päivä yhden kerran :) Kiitos hirmusti jos katsotte kuvan äänestämisen arvoiseksi :)

24.10.2011 - 15:37

http://www.nrj.fi/kilpailu/rajala-kuvakilpailu/?s=fb&id=4893

Linkkiä klikkaamalla pääset kilpailun sivuille jonne aukeaa hetken kuluttua minun kuvani. Saa äänestää ;D
Ja siis jokaista kuvaa saa äänestää yhden kerran per päivä, eli joka päivä vaan ahkerasti klikkailemaan, eikös? :)

Ilouutisena voin ilmoittaa että rahattomat päivät ovat kohta muutamaksi kuukaudeksi ohi, pääsin työkkärin kurssille :)

04.10.2011 - 10:39

Jo aikoja sitten sain kaverilta söpön "setin":

Muovisen pianon ja tuollaisen "sombreron". Näistä tulee minulle vaan koko ajan mieleen Aku Ankassa olleet tarinat Akusta ja kahdesta meksikolaiskaverista; Kolme Caballerosia, tai jotain tuollaista :D
Piano on pikkuisen pieni 1:12 kokoon, mutta ei haittaa, kun se on niin söpö. :)

Pianossa on tuollainen tarralappu päällä, pitää keksiä siihen jokin taso tai yrittää saada tarra pois.. Melkein tekisi mieli maalata piano vähemmän muovisen näköiseksi, mutta miten ihmeessä... etten turmele koskettimia ja nuotteja ja peitä noita koristekoukeroita.. Vinkkejä tuunaukseen?

28.09.2011 - 17:00


Sain kaverilta 1:1 tavaroiden joukossa pätkän "sitruunamassaa", tästä saa monta siivua sitruunasuikaleita :) Kiitos!
Illemmalla kävin kävelyllä ja napsin mukaan tammenterhojen päitä, näistä kun tunnetusti saa kivoja kippoja nukkiseen :) Kuvassa tarkennus taas hukassa, terhoissa, vaikak yritin saada sitruunasta tarkkaa... :D Nooh..

Muistutan vielä huuto.net -tavaroistani, paljon kirjoja, hiukan askartelua ja muutama korukin :) Käykäähän kurkkimassa :)

21.09.2011 - 19:11

Laitoin Huuto.nettiin myyntiin paljon kirjoja ja pokkareita; romantiikkaa, fantasiaa, jännitystä, scifiä.. Menkäähän katsomaan! :) Löytyy Lehtistä, Kinsellaa, Cookia, Christietä.. Ai niin, ja Nalle Puhin keittokirja :)
Huudot voi myös noutaa kunhan sovitaan!

Myös muuta sekalaista, askartelua ja koruja tms.

20.09.2011 - 11:22

En sentään itse niitä heittele, vaan tilasin sellaisen tässä joku aika sitten Mrs Who:lta :) Aivan ihastuttavia pyöriä ja juuri sellaisia mitä olen koettanut metsästää yhteen boksiini!
(niin, yhä kerään tavaraa bokseihin, vaikka en ole hetkeen täällä mitään mistään mineilystä ilmoitellut.. kröhm...)


Sain vielä lahjaksi kasvimatskua :) Onko nuo peikonlehtiä?


Siis miten ihana! Ei voi käsittää että tälläistä joku osaa tehdä... Kiitoksia kaupoista! T. Onnellinen pyörän omistaja :)

27.07.2011 - 18:01

Kyllästyin lelukauppaani ja valmistan varmaan siihen paikalle sisustuskaupan tms. joten nyt lähtee osa leluista myyntiin, laitoin ne huuto.nettiin, mutta laitan kuvat myös tänne. Kuvia klikkaamalla pääsee suoraan kohteisiin huuto.netissä. Mukana myös yksi askartelusäläsetti.


Setin aloitushinta on 1,40e.


Setin aloitushinta on 1e.


Setin aloitushinta on 0,90e


Setin aloitushinta on 0,90e


Pollen aloitushinta on 0,90e


Setin aloitushinta on 0,90e


Setin aloitushinta on 2,00e.

Myynnissä on myös kaikenlaista muuta, koruja, pokkareita yms. :)

12.07.2011 - 19:50

Hiljaisuudesta huolimatta elossa ollaan, ja taas vuoden vanhempana! Osana synttärilahjaa toi kaveri aamusella tällaisia:


Ihana pikkuinen hieno tuoli, olisiko Lundby -kokoa, pieni on. Sopii koristetuoliksi sisustusliikkeeseen. Myös posliininen koiran lepuukori on suloinen ja hyötykäyttöön tulevat kolme pitsiliinaa, joista yksi on luonnonvalkoinen ja käy yksiin tuolin kerman sävyn kanssa.

Ehkä tässä pikkuhiljaa voisi palata näpertelyn kimppuun, jos saisin miehen ensin alkuun laittamaan parit hyllyt työpöydän ylle, jotta saan siirrettyä sen tavaravuoren jonnekin muualle ja mahtuisin jotain tekemään..

Edellisestä kirjoittelustani onkin aikaa, kerrotaan täälläkin että en ole enää siinä silloisessa uudessa työssäni, vaan sain potkut koska en ollut tarpeeksi tuottava. Kyse oli puhelinmyynnistä. Noh, nyty haetaan uutta työpaikkaa, mieluummin sellaista missä oltaisiin ihmisten kanssa tekemisissä ihan naamatusten.

Mutta, katsotaan tuleeko pikkuhiljaa postailtua tännekin useammin.... :)

25.05.2011 - 15:50

No nyt sitten ostin pussin sydänpastaa, kun niin on mieltä kaivanut :D

Edellisessä postauksessa kyselin että mistä niitä kirjainmakaroneja oikein saa ja Mirel kommentoi että ulkomailta... :D No ottia tuota.

Onko kellään ylimääräisiä kirjaimia? Tahtoisin vaikka vaihtaa tms. jonkun kourallisen tai pari.. Olisi kiva tehdä niistä kaikenlaista. Jos jollakulla on ylimääräisiä niin saa ilmoittautua! :)


Yksi kuva googlesta

Seuranta
eXTReMe Tracker
Blogilistalla

Minut löydät myös Blogilistalta :)

Voit myös linkittää napilla omalle sivullesi:

Blogi on

* kävijäystävällinen
* kommenttiystävällinen

Kommentoi ja vastaan sekä tulen vielä vierailulle sinun blogiisi, jos osoitteen jätät!

Tervetuloa! :)

Toivomus

Kaikkea minitavaraa ja tarviketta saa lähettää minulle!
Valmiista tavaroista nappeihin, jäätelötikkuihin, silkkipaperiin, tulitikkuaskeihin, rautalankaan, tapettiin, printteihin ja ties mihin.
Jos sinulla on idea tavaroille, niin kerro samalla minulle.

Postikuluista voidaan keskustella, tosin rahavarat ei ole kovin hyvät, joten lahjoitukset on ihan <3.

BLOGGAAJAT PÄIHTEITÄ VASTAAN

Ilahdutettavat bloggaajat 2010

Eli osallistumiset kalenterihin, vaihtoihin yms. muut yllätykset

Ei ketään tällä hetkellä :)

Kissakaveri
It`s you!
Seuraamani blogit
Jaanan Ateljeen Minimaailma
MekunSydänMesta
Tilkkutiinan koti ja nukkekodit
-Annacon minit-
Ainukka
Alisa-Inkerin nukkekoti
Amalian ateljee
Anninan ihan omat nukkekotisivut
Artesaani tuunaa
Barbie-elämää
Bittipiilo
eijuli
Epen höpöt
Erään pienen talon elämää
Even näppärät näpit
FanniAuroora
femma
Haaveena minikartano
Heinin ihmeellinen maailma
Hilmanhovi
Hurahtanut Nukketaloihin-DollsHouse Lover
IIDASANTTU
Isossa ja pienessä maailmassa
Jaanan nukkekodit ja miniatyyrit- kotisivut
Jatan Nukkekodin ruokia
JENNIN MINIMAAILMA
Joenmäenvuorenpaja
Kaisankulma
Keiju Tarha
Käsillä tekemisen iloa!
Leilukan näpertelyä nukkekotiin
Liimanäpin värkkäilyt
Lissun väkerrykset ja piperrykset
Lorainne ihmemaassa
m u s t i x
Maarun majat
Malakoffit
MarEven nukkekoti
Marin näpertelyjä
Marjatan talossa
Meerikan miniblogi
Miniasiat mielessä
Minijulianna
Minimaailmani
Ministä mökkiin
Minttulan talot
Minä ja muut minit
Mirkan miniatyyrit
Moreenimäki
Mäkivuotin kartano
Nerokasta
Nienor
Niin Pieni Maailma - Such a small world. Dollhouses and miniatures
Niiskuneidin nukkekoti ja vähän muutakin
Ninan nuket
Ninan Nukkekotimaailma
nirunarun nyörit
Nohnon Nukkekodit ja Minit - Nohno´s Dollhouses and Miniatures
Nonna Elizabetta
Nostalgiaa
Nukkekodintie
Nukkekoti Glasberg ja pari muutakin
Nukkekoti Kirvesmäki ja muut nukkekodit 1:12
Nukkekoti Kivelä
Nukkekoti Peltokoski
nukkekoti Potinperä
Nukkekoti projektini
Nukkekoti SininenUnelma
Nukkekoti Tallvik
Nukkekoti Tuiskula
Nukkekoti Tupasvilla
Nukkekoti Victoria
Nukkekoti Villa Eleonoora
Nukkekoti Villa Madlena
Nukkekoti Villa Tosca
Nukkekoti Väinölä - Dollhouse Väinölä
Nukkekoti ym.. nysväystä
Nukkekotia rakentamassa...
Nukkekotihöperö
Nukkemaailmani
Nukkistelijan näperryksiä
Olen Salaisessa puutarhassa
operaatio nukkekoti
Pikkupakko
Pippurinen
Pirpanan Näpertelyä
Pähkinänkuoressa
Päivin minijuttuja
Rinden Miniatyyrimaailma
Sammalkaton alla
Satun nukkekoti
Schifka´s blog
Siirisofia
Sikunora
Sinikan nukkekodit
Sininen unelma
suvin nukkekoti
Tekemisen taikaa
Tellun kuvat
Tiinan blogi
Tippaliisan nallet ja muut minikäsityöt
Titan nukkekoti- ja askartelusivut
Vikatikki
Villa Ikuisuusprojekti
Villakeijun elämää askartelun parissa
Yiran elämää